Jumala on lähempänä kuin usein tiedostamme
Luin hiljan tarinan isästä, joka katseli keittiön ikkunasta, kun hänen pieni poikansa yritti nostaa suuren kiven ulos hiekkalaatikosta. Poika turhautui ponnistellessaan raskaan kiven kanssa, koska hän ei jaksanut nostaa kiveä reunan ylitse. Lopulta hän luopui ja istui masentuneena hiekkalaatikon reunalle pää käsissään.
Isä meni ulos ja kysyi: “Mikä hätänä, poikani? Etkö jaksa nostaa kiveä ulos?”
“En, isä”, poika sanoi, “En pysty siihen.”
“Oletko käyttänyt kaiken käytettävissäsi olevan voiman?”, isä kysyi.
“Olen todellakin ja olen aivan väsynyt”, poika vastasi.
“Ei, et ole käyttänyt”, isä sanoi. “Et ole pyytänyt minua auttamaan sinua.”[1]
Emmekö myös itse usein ole kuin tämä pieni lapsi? Tänään Jumala muistuttaa meitä siitä, kuka hän on ja mitä hän on luvannut. Apu on lähempänä kuin luuletkaan. Ennen kuin tutkimme, miten Jumala on luvannut auttaa, meidän on tutkittava kolmea silmällä pidettävää asiaa.
Kolme silmällä pidettävää asiaa koettelemusten keskellä
Koettelemuksen yllättäessä olemme yleensä stressaantuneita ja vailla sitäkin vähää kärsivällisyyttä, jota meillä yleensä on. Näin itsehillintä ja pidättäytyminen synnistä, muuttuu tavallistakin vaikeammaksi. Täten, seuraavat kolme kysymystä[2] ovat omiaan pohdintavaksi:
- Kuinka paljon aikaa vietämme vääränlaisten henkisten turvapaikkojen parissa?
- Millaisia sanoja suustamme pulppuaa?
- Kuinka elämää antavaa on hengellinen hartauselämämme?
- Kuinka paljon aikaa vietämme vääränlaisten henkisten turvapaikkojen parissa?
Stressin, uupumuksen, ja ahdistuneisuuden aikoina taipumuksemme on etsiä helpotusta henkisistä turvapaikoistamme. Jotkut pakenevat puhelimen, tietokoneen tai TV:n pariin. Toiset antavat myöten huumeille, alkoholille, pornografialle, ylensyömiselle, juoruilulle, jne.
On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että nämä eivät ole elämän eivätkä edes energian lähteitä. Luulemme saavamme näistä turvapaikoistamme lepoa ja rauhaa, mutta meille käy juuri päinvastoin. Ne imevät energiaamme ja tekevät meistä pitkällä tähtäimellä vieläkin rauhattomampia ja ponnettomampia. Kuten varmaan tiedät kokemuksesta – ainakin minä tiedän – sorruttuasi käyttämään näitä ns. selviytymismekanismeja tunnet olosi pahemmaksi kuin mitä se oli ennen. Ne tuovat mukanaan päinvastaisen vaikutuksen kuin mitä toivoit. Varo ja vastusta näiden vääränlaisten henkisten turvapaikkojen houkutuksia erityisesti silloin, kun saatat olla allapäin. Ne vievät vain yhä syvempään pimeyteen.
- Millaisia sanoja suustamme pulppuaa?
Sanasi osoittavat, mitä sisälläsi tapahtuu ja mihin suuntaan sydämesi on matkalla. “Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.”[3] Usein, kun sanomme jotain, jota jälkeenpäin kadumme, saatamme tokaista: “En tarkoittanut mitä sanoin”, tai “Tiedät että en ole tuollainen ihminen, olin vain niin vihainen.”
Itseasiassa olet juuri tuollainen ihminen. Todellinen sinä, jota yleensä piilottelet muilta, tuli hetkeksi esille. Mokasit, menetit itsehillintäsi, ja hetken ajan todellinen sinä tuli näkyviin. Sanasi ja tekosi ovat näkyviä ilmaisuja asioista, joita yrität piilottaa.
Esimerkiksi kärsimättömyytesi ja kylmyytesi on merkki paheksunnasta ja katkeruudesta, joka on kasaantumassa sydämessäsi. Omalla kohdallani huomaan tämän alkaessani puhumaan kärsimättömästi vaimolleni tai tyttärelleni. Toki minulla on päteviä syitä arvostella heitä ja heidän minua. Olemme syntisten ihmisten ympäröimiä syntisiä ihmisiä. Tämän seurauksena elämä on monesti sotkuista, turhauttavaa, ja ärsyttävää. Lisäksi nalkuttaminen ja kritisoiminen on suhteellisen helppoa. Rakentavan palautteen antaminen on työlästä varsinkin, kun on muutenkin uupunut tai stressaantunut. Kiinnitä huomiota siihen, mitä sanasi ja tekosi paljastavat sydämestäsi. Saatat olla matkalla kohti lisääntyvää pimeyttä.
- Kuinka elämää antavaa on hengellinen hartauselämämme?
Jokaisen kristityn elämässä on hetkiä, jolloin hartauselämä, rukoileminen, Raamatun lukeminen ja siihen liittyvä mietiskeleminen ovat uskomattoman ravitsevia. Samaten on aikoja, jolloin hartaushetkiimme keskittyminen on todellista uurastusta. Tällaisina haasteellisina aikoina, vaikka pyrimme pakottamaan itsemme hartauden harjoittamiseen, meille kuitenkin jää ontto ja tyhjä olo. Emme saa siitä tavanomaista voimaa ja rohkaisua päivän haasteiden kohtaamiseen. Kun tätä jatkuu tovin, masennus, väsymys ja henkinen uupumus, “burn out”, eivät ole kaukana.
Jumalan lupaus etsiville
Mitä on tehtävissä, kun ymmärrämme sanoistamme ja teoistamme, että pimeys sydämessämme on lisääntymässä? Mitä voimme tehdä, kun saamme houkutuksen paeta olosuhteitamme vääränlaisiin henkisiin turvapaikkoihimme tai kun huomaamme hartauselämämme, jos meillä edes on sellaista, jättävän meidät kylmäksi? [4]
Ensinnä, tehkäämme parannus ja pyytäkäämme Jumalalta ja ympärillämme olevilta anteeksiantoa. Pyytäkäämme kärsivällisyyttä ja iloa, joka ei ole sidoksissa olosuhteisiimme, vaan Jumalaan ja hänen meille lupaamaan iankaikkisuuteen. Rukoilkaamme, että Pyhä Henki elvyttäisi sydämemme ja käyttäisi meitä rohkaisemaan myös muita.
[Keskustelu: Muistatko kysymyksen, jonka Jeesus esittää kaikkein useimmin Raamatussa?]
Kysymys on: “Etkö ole lukenut?”. Tämän mielessä pitäen haluan muistuttaa sinua eräästä Jumalan lupauksesta: “Nuoret leijonat kärsivät puutetta ja näkevät nälkää, mutta Herraa etsiväisiltä ei mitään hyvää puutu.”[5]
[Keskustelu: Kenelle tämä lupaus on tarkoitettu?]
Tämä lupaus annettiin niille, jotka etsivät Herraa.
[Keskustelu: Mitä Herraa etsiville luvataan?]
Heille luvataan, että heiltä ei mitään hyvää puutu.
[Keskustelu: Mitä se tarkoittaa, että ”ei mitään hyvää puutu?”]
Se tarkoittaa, että jos jokin on hyvää, Jumala lupaa sen sinulle. Toisin sanoen, jos etsit häntä, hän antaa sinulle kaiken hyvän. Tämähän on aivan mahtavaa!
Tätä lupausta on tietenkin haastava sisäistää ollessamme vastoinkäymisten, esim. sairauden, työttömyyden, perheongelmien, tms. ympäröimiä.
[Keskustelu: Kuinka Jumala täyttää lupauksensa antaa meille kaiken hyvän?]
Ensimmäiseksi meidän täytyy kysyä, “Mikä on kaikkein paras hyvä asia”?
[Keskustelu: Mikä on parasta, mitä Jumala voi antaa?]
Daavid sanoi,
Minä sanon Herralle: “Sinä olet minun Herrani, paitsi sinua ei ole minulla mitään hyvää.”
(Psalmi 16:2)
Paavali sanoi,
Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana – että voittaisin omakseni Kristuksen
(Fil. 3:8)
Suurin olemassa oleva hyvä on luvattu Jumalan lapsille
Suurin hyvä on tuntea Jumala Jeesuksen Kristuksen kautta. Tämä ei tarkoita yleistä jumalatietoutta, vaan hänen kirkkautensa, läsnäolonsa ja persoonallisten luonneominaisuuksiensa henkilökohtaista tuntemista. Kun koemme Jumalan tällä tavalla, olemme niin täynnä, että emme halua mitään muuta. Jumala on ainoa täysin tyydyttävä hyvä, suurin hyvä.
Etkö tuntenut mitä suurinta iloa, kun Jumala viimeksi liikkui voimakkaasti elämässäsi. Kyse saattoi olla rukousvastauksesta, kenties hän käytti sinua välineenä siunatakseen muita, tai ehkä hän antoi sinulle lisää henkilökohtaista tuntemusta itsestään. Miltä sinusta silloin tuntui? Eikö se ollut aivan kuin maailman paras tunne? [Keskustelu: Onko kenelläkään antaa esimerkkiä omasta elämästään?]
Jumala lupaa, ettei meiltä puutu mitään hyvää. Tarkoittaako se, että jos esimerkiksi olen sairas, niin varmasti paranen? Onko paraneminen hyvä asia? Paraneminen voi olla hyvästä, mutta sairauden jatkuminen saattaa olla jopa parempi asia, ainakin toistaiseksi.
Jos Jumala on kaikista paras asia, niin silloin kaikki asiat, jotka tuovat meidät lähemmäksi Jumalaa, ovat hyviä asioita. Sairaudesta parantuminen voi olla hyvä asia, koska se voi tuoda meidät lähemmäksi Jumalaa antamalla meidän maistaa hänen voimaansa, armoansa ja hyvyyttänsä. Toisaalta sairauden jatkuminen voi myös olla parhaaksemme, koska sekin voi vetää meitä lähemmäksi Jumalaa, jopa enemmän kuin parantuminen.
Paavalin “piikki lihassa” oli hyvä esimerkki. Paavalin kärsiessä Jumala katsoi Paavalin parhaaksi jättää hänet tuohon koettelemuksen tilaan. Miten Paavali suhtautui tähän? Masentuiko hän? Tuliko hänestä katkera ja ponneton? Paavali asenne oli seuraava: Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.[6]
Toisin sanoen, kun Paavali luotti omaan vahvuuteensa, hän oli heikko. Mutta kun hän oli heikko ja luotti Jumalan voimaan, silloin hän vasta voimakas olikin. Jumala tietää parhaiten! Meidän tulee luottaa häneen, niin vaikeaa kuin se välillä onkin.
Useimmat teistä eivät tiedä, että minulla on sairaus, joka heikentää polvieni luurakennetta. Siihen ei ole tunnettua parannuskeinoa. Lääkärini mukaan minun pitäisi valmistautua mahdollisesti saamaan keinotekoinen polvi jossain vaiheessa elämääni. Tällä välin otan 3 eri lääkkeitä joka päivä alentamaan kipua ja hidastamaan taudin etenemistä. Tiedän, että monet ihmiset kärsivät paljon suuremmin kuin minä, mutta voin kuitenkin sanoa, että tämä ei ole hauskaa. Minulla oli tapana juosta, pelata koripalloa, ja harrastaa kaikenlaisia muitakin urheilulajeja. Nyt lääkärini suosittelee vain sellaista liikuntaa, kuten uintia, joka ei ole polville stressaavaa.
Haluaisinko Jumalan parantavan polveni jotenkin? Tietysti. Ymmärränkö, miksi näin ei ole tapahtunut tai miksi ylipäätänsä minulla on tämä sairaus? En ymmärrä. Mutta tiedän, että Jumala on luvannut olla pidättämättä mitään hyvää minulta. Tiedän myös Jumalan olevan rakastava ja hyvä isä lapsilleen. Täten minun on tehtävä valinta. Luotanko Jumalan luonteeseen ja hänen lupauksiinsa vai luotanko tämänhetkisiin olosuhteisiini, joita en ymmärrä? Usein sydämeni haluaa luottaa olosuhteisiini. Siksi mi